keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Tiskipöytä valmistui





Jotain pientä on valmistunut Villa Juulian köökkiin ;D Sain aikaiseksi tuon tiskipöydän, mutta pieni moka sattui sen kanssa. Liima levisi kasatessa ja Osmocolor ei sitten tarttunutkaan kunnolla siihen kohtaan :( Vähän pistää sapettaan, mutta mun kokeilut menee aina kantapään kautta :-D Edelleen talon osat on sahaamatta, niin piti sitten keksiä joku suht sopiva paikka kuvausta varten... Ja olihan mun pakko vähän mallata noita lattialankkuja myös.

perjantai 11. heinäkuuta 2008

Keittiön kalusteita


Taas on ollut vähän taukoa päivityksissä täällä. Vaikka talon osien leikkaaminen on jäänyt kesken, niin jotain on tullut kuitenkin tehtyä. Keittiön kaapit saivat maalia pintaan ja pöytätasoissa on Osmocolourin pähkinäpuuta. Koreja olen punonut myös muutaman ja tässä yksi niistä. Omput olen tehnyt fimosta parisen vuotta sitten ja appelsiinit olen saanut Lotelta. Kiitoksia vielä Lotte avustasi ja kivasta ylläristä :) Seuraavana olisikin vuorossa tehdä tiskipöytää ja jonkinlaista pientä hyllykköä. Meidän 1:1 remontti on vain verottanut mun askarteluaikaa jonkin verran, mutta eiköhän se tästä ;D Oikein mukavaa viikonloppua kaikille :)
Edit. Punotun korin olen tehnyt täältä löytyvillä ohjeilla. Kiitokset Teijalle hyvistä ohjeista :)

perjantai 4. heinäkuuta 2008

Shoppailua taas :)




Hiljaiseloa on ollut jonkun aikaa täällä. Viime aikoina on riittänyt touhaamista oman kodin remontin kanssa ym. Viime lauantaina käväisimme reissulla täällä. Saamme uuden perheenjäsenen heinäkuun lopussa, Leonbergin pennun. Mimmi-koiramme poismeno vaikutti suuresti myös toiseen koiraamme, joten toivottavasti pennun tulo piristää myös Metteä :) Mutta tässä hieman viimeaikaisia ostoksia.... jos ei muuta kerkeä tekemään, niin ainakin shoppailla ;D Ylimmän kuvan tavarat ovat Nukkekoti ja lelusta sekä alimpien kuvien tavarat Minimaailmasta. Tuo puuhella oli AIVAN pakko saada:) Yhden ikkunankin tilasin malliksi, jos vaikka onnistuisin tekemään itse loput ikkunat. Pientä maalausurakkaa olen aloitellut ovien kanssa; muutama on jo saanut valkoisen värin pintaansa. Oikein mukavaa viikonloppua kaikille :)